Olen tehnyt havainnon omasta elämästäni. Kykenen tekemään kahdenlaisia asioita: niitä, jotka ovat muotoutuneet rutiiniksi ja niitä, jotka olen merkinnyt kalenteriin tai tehtävälistalle. Sen sijaan asiat, joita en ole kalenteroinut ja jotka poikkeavat päivittäisistä tai viikottaisista rutiineistani, en saa tehtyä. En, vaikka ne olisivat merkityksellisiä. En, vaikka ne olisivat kivoja. Luulen, etten ole kokemukseni kanssa yksin….
Pysyäkseen terveenä, hyvinvoivana ja tasapainoisena kanan on saatava nokkia. Sian on saatava tonkia. Kissan on saatava jahdata hiiriä tai hiirien puuttuessa vaikka palloja. Koiran on saatava kulkea hajujen perässä, kaluta ja pureskella. Hevosen on saatava laiduntaa kavereiden kanssa, tai jollei laidun kasva, on tärkeää, että hevonen voi napsia korsia maasta omalla tahdillaan ja pureskella niitä…
Tärkein ammatillinen yhteisöni, Psykofyysinen psykoterapia ry, juhlii tänä vuonna 20-vuotisjuhliaan. Juhlavuoden kunniaksi järjestettiin kolmipäiväinen Saaristoseminaari, jonka teemana oli ”Psykofyysinen psykoterapia ajassa ja ympäristössä”. Seminaari osoittautui monella tavalla hyvin merkitykselliseksi. Itselleni se kirkasti sitä, mikä on psykofyysisen psykoterapian paikka tässä ajassa ja ympäristössä ja samalla sitä, mikä on oman työni – ja elämäni – kannalta keskeistä…
Osallistuin äskettäin psykologi, psykoterapeutti Linda Tavion vetämään ”Häpeän lähteillä”-koulutukseen. Koulutukseen liittyi ennakkotehtäviä, jotka virittelivät teeman äärelle. Kun yritin tavoitella häpeää, se pakeni. Sellainen on häpeän luonne. Häpeä on niin ikävä kokemus, että välttelemme sitä mitä moninaisimmin keinoin. Vetäydymme, mukaudumme, hukkaamme omat tarpeemme, miellytämme, syytämme muita, soimaamme itseämme, luovumme itsellemme tärkeistä asioista, kävelemme toisten yli tai…
Lomani suurin anti on ollut se, että olen saanut elellä aika lailla omarytmisesti. Se on tuntunut huomattavan elvyttävältä, palauttavalta ja tervehdyttävältä. Mitä sitten on tuo omarytmisyys? Loman alussa päässäni soi lause ”minun aikani ei ole minun”. Se tuntui jollakin tavalla osuvasti kuvaavan kokemustani. Pysähdyin ihmettelemään tuota päähäni pälkähtänyttä hokemaa. Kenen aikaa sitten elin? Kuka aikaani…