Häpeän lähteillä

Osallistuin äskettäin psykologi, psykoterapeutti Linda Tavion vetämään ”Häpeän lähteillä”-koulutukseen. Koulutukseen liittyi ennakkotehtäviä, jotka virittelivät teeman äärelle. Kun yritin tavoitella häpeää, se pakeni. Sellainen on häpeän luonne. Häpeä on niin ikävä kokemus, että välttelemme sitä mitä moninaisimmin keinoin. Vetäydymme, mukaudumme, hukkaamme omat tarpeemme, miellytämme, syytämme muita, soimaamme itseämme, luovumme itsellemme tärkeistä asioista, kävelemme toisten yli tai katoamme riippuvuuksien syövereihin – tämä kaikki, jotta emme joutuisi kohtaamaan ja kokemaan häpeää. Niin tuskallinen tunne se on.

Huomasin itsekin vältteleväni häpeän kokemusta niin tehokkaasti, etten aluksi lainkaan tavoittanut sitä. Muistin hämärästi hävenneeni nuorempana kaikenlaista, mutta tämän päivän häpeää oli vaikea tavoittaa. Kun sitten raaputtelin teemaa pintaa syvemmältä, aloin huomata häpeän kaikkialla. Se ilmaantui monta kertaa päivässä. Ensin aloin tunnistaa erilaiset keinoni suojautua häpeältä. Saatoin huomata miten suojelin itseäni häpeältä vetäytymällä, jättäytymällä sivuun, vaikenemalla, selittelemällä ja ajattelemalla kriittisiä ajatuksia itsestäni tai toisista. Huomasin ohittavani omia tarpeitani, koska niiden ilmaiseminen olisi herättänyt häpeää. Huomasin, että valehtelen pienissä, naurettavissa asioissa koska asioiden todellinen laita hävettää minua. Huomasin vältteleväni kirjoittamista häpeän takia. Aloin tehdä uudenlaisia valintoja. Havainnoin rauhassa, miten häpeä tuntui kehossani. Aloin kirjoittaa, vaikka hävettikin. Otin riskejä ja ilmaisin itseäni siitäkin huolimatta, että jouduin astumaan häpeän muurin yli. Monessa kohdassa huomasin tulevani vastaanotetuksi.

Häpeä on itsen hajoamisen kokemus vuorovaikutuksessa, jossa yhteissäätely ei onnistu. Häpeä tulee paikalle silloin, kun haluamme kertoa jotain tärkeää ja toinen ei kuule, kuuntele, ei ole läsnä tai ei tunnu pitävän kokemustamme arvokkaana. Se tulee silloin, kun tulemme vähätellyksi ja ohitetuksi. Häpeä ilmestyy paikalle, kun herkkyydellemme nauretaan. Se tulee, kun meidät, tarpeemme ja tunteemme mitätöidään. Se tulee myös silloin, kun kurotamme kohti eikä kukaan otakaan vastaan. Kun tulemme kritisoiduksi, tuomituksi, arvostelluksi tai jäämme kokonaan vaille vastausta.

Häpeä saa meidät uskomaan, että meistä ei ole mihinkään. Että olen huono, paska, arvoton. Häpeä saa kuvittelemaan, että minun sanoillani tai teoillani ei ole arvoa, että ne eivät ole ilmaisemisen arvoisia. Että minä en ole arvokas. Että en kelpaa. Häpeä saa tuntemaan ulkopuoliseksi, erilaiseksi, huonoksi, poikkeavaksi, kelvottomaksi, rajoittuneeksi, friikiksi. Se saa uskomaan, että muut ovat parempia, arvokkaampia, kelvollisempia. Että muut pystyvät, minä en. Että muut kelpaavat, minä en. Häpeä saa muut näyttäytymään normaaleina ja minut epänormaalina.

Kun häpeä saapuu paikalle, me luhistumme ja lytistymme. Jäädymme ja jähmetymme. Painumme kasaan ja menetämme äänemme. Emme saa sanottua, emme saa ilmaistua. Joskus häpeä saa meidät raivostumaan ja puolustautumaan. Kun häpeä tulee paikalle, muutumme piikikkäiksi ja kriittisiksi, alamme arvostella toisten tekemisiä, asetumme yläpuolelle, haastamme ja taistelemme. Saatamme käyttäytyä rajattomasti ja provosoivasti. Häpeä saa suorittamaan ja ylisuorittamaan. Pidämme huolen, että virheitä ei tapahdu. Jos olen täydellinen, moitteeton, katson pilkut ja pisteet paikoilleen enkä jätä tavaroita vääriin paikkoihin, pysyykö häpeä poissa? Jos venyn ja pinnistelen, voinko varmistaa, että häpeä ei pääse huomauttamaan varmasti mistään? Häpeä saa meidät sinnittelemään yli voimiemme. Se saa meidät kivettymään ja lamaantumaan, menettämään elävyytemme.

Häpeälle on yksi vastalääke. Se on vastavuoroisuus, vastaanotetuksi tuleminen. Häpeän vastalääkettä on oikeiden aivopuoliskojen välinen yhteys. Se ei ole niinkään älyllinen ja sanallinen yhteys, vaan kehollinen, kokemuksellinen yhteys. Myötätunto ja aitous ovat häpeän vastavoimia. Kun tavoitamme lempeän katseen, saamme kokea tukea antavan kosketuksen tai voimme liikkua yhteisessä rytmissä, häpeä väistyy. Kun voimme kohdata epätäydellisinä, haavoittuvaisina, keskeneräisinä ja inhimillisinä, häpeän tilalle syntyy turvallisuutta ja toivoa.

Häpeän lähteillä -koulutus oli monella tavalla avartava ja korjaava kokemus. Kokemukset häpeästä ovat lopulta kovin yhdistäviä. Yhdessä häpeän äärelle asettuminen on parantavaa. Häpeä on yksin ja erilleen jäämistä, jaetun ihmisyyden puuttumista. Kun häpeä tulee jaetuksi ja vastaanotetuksi, se muuttuu helpotukseksi. Kun kuulee ja näkee muidenkin kokevan ihan samanlaisia häpeän tunteita, syntyy yhteenkuuluvuutta ja suorastaan riemua. Pelko paljastumisesta ilman arvoa muuttuu kiitollisuudeksi nähdyksi tulemisesta.

Linda Tavion Häpeän lähteillä -koulutuksille lämmin suositus! https://www.lindatavio.com/tyopajat